Vuosikokous pähkinänkuoressa.

03.03.2023

Liikuttavien vuosikokous sai liikkeelle kymmenkunta jäsentä. Hyvässä hengessä pidetyn kokouksen aikana todettiin menneen vuoden tapahtumat ja suunniteltiin tulevia. Kulunut kausi sujui melko perinteisissä merkeissä. Aktiviteettejä ei ollut järin paljon, mutta toiminta ja yhdessäolo koettiin mukavaksi ja tarpeelliseksi. Juoksuharrastuksen osuus on vuosi vuodelta jäänyt vähäisemmäksi, mutta sen sijaan on tullut enemmän pyöräilyä ja muuta liikuntaa.

Vuosikokous valitsi johtokuntaan samat henkilöt kuin edelliselläkin kaudella. Unto jatkaa puheenjohtajana ja muina jäseninä Anne, Marja-Leena, Hannu, Jouni, Mikko ja Kari L. Toiminnantarkastajana Mari ja varalla Outi. Jäsenmaksu päätettiin pitää entisellä tasolla, eli 20 eurossa. Toimintahan on monelta osin omakustannusperiaatteella ja metsänistutus on talouden peruskivi, kuten niin monena aiempanakin vuonna.

Tulevista tapahtumista joissa Liikuttavat aikovat olla mukana mainittakoon Karhu-Viesti, pyöräilyn Kilometrikisa, Kunto- ja Kulttuurikierros, Velo Sastamala ja Pasin maraton. Liikuttavien omat perinteiset Olympialaiset ja pikkujoulut on tarkoitus pitää entiseen malliin. WhatsApp ryhmä toimii nykyään aktiivisena viidakkorumpuna ja siihen toivotaankin jäseniltä viestejä mahdollisista yhteislenkeistä, niin hölkän, pyöräilyn kuin muidenkin liikuntamuotojen osalta.

Jäsenmaksujen suhteen seuran hallitus esittää, että vuoden 2023 jäsenmaksut maksetaan nyt heti alkukaudesta ennen kesää!!! Liikuttavien tilinumero on FI44 4456 0010 1268 95. Kiitos jo etukäteen.

Hyvää liikunnallista toimintakautta!  PJ

 

Takaisin